Köyhien vuokramarkkinat ovat kohtuuttomat pääkaupunkiseudulla

vaikuttaminen_2016_(1_of_1)Kevään mittaan Sosiaalitarkkailijassa julkaistaan sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän Sosiaalityö ja vaikuttaminen -kurssin työskentelyssä syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan sosiaalityön kannalta tärkeitä vaikuttamisen kysymyksiä sekä paneudutaan sosiaalityön näkökulman ja tiedon näkymiseen julkisuudessa. Osa Sosiaalityö ja vaikuttaminen -kurssia on yksin tai ryhmässä kirjoitettu yleistajuinen mielipidekirjoitus sosiaalityön kannalta tärkeästä kysymyksestä.

Mika Hoffren ja Tuija Vuotila

Asuntopula pääkaupunkiseudulla on todellinen ja markkinalogiikan mukaisesti hinnat ovat nousseet korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Markkinavoimien lukuisia myönteisiä vaikutuksia ei voi kiistää, mutta asumisen suhteen kysymys on kuitenkin moniulotteisempi. Ensinnäkin asuminen on perusoikeus ja perustarve, johon Suomessa jo perustuslain mukaan kaikilla on oikeus. Toiseksi, silloin kun pienituloisten ihmisten varat eivät riitä vuokriin, on yhteisesti sovittu että yhteiskunta kompensoi kohtuullista vuokraa tukien muodossa. Tällä on haluttu estää asunnottomien köyhien asettaminen taivasalle ja ehkäistä jo ennalta erityisesti köyhien perheiden lasten syrjäytymistä. Samalla se tarkoittaa, että toimimattomat vuokra-asuntomarkkinat eivät ole vain yksilön vaan koko yhteiskunnan ongelma.

Hyvin toimeentulevien voi olla vaikea käsittää sitä ahdinkoa, jossa pienituloiset tai tulottomat asumisensa suhteen kamppailevat. Asuminen on heille päivittäinen huolen aihe. Oman kuormittavan lisänsä kierteen katkaisemiseen muodostavat eri elämäntilanteissa syntyneet maksuhäiriömerkinnät, jotka vaikeuttavat asunnon etsintää vielä vuosia sen jälkeen, kun maksuhäiriöön johtanut velka on kuitattu. Pääkaupunkiseudulla ovat myös yleistyneet erilaiset määräaikaiset vuokrasopimukset, jolloin edullisempaan asuntoon vaihtaminen vaikeutuu entisestään.

Ongelmat syvenevät entisestään jos kohtuuttoman kallis vuokra on johtanut asunnottomuuteen. Asunnottoman ihmisen on liki mahdotonta kunnolla keskittyä työssäkäyntiin tai työnhakuun ajatusten pyöriessä etupäässä siinä missä ja kenen luona voi seuraavan viikon tai yön majoittua. Ei ole myöskään vaikea kuvitella, että työnhakija ilman osoitetta herättää epäluuloa työnantajien parissa. Osoitteen siirtäminen esimerkiksi tuttavan luokse on myös mahdotonta, jos toinen henkilö saa asumiseensa yhteiskunnan tukea. Vuokra-asunto-ongelman ydin kiteytyi hyvin Helsingin sanomien 30.3.2016 julkaisemassa jutussa ”Hoitajilla ei ole varaa asua – Hus rakennuttaa itse kerrostalon Jätkäsaareen, jotta sairaalaan saisi työntekijöitä”. Kun tunnustetaan, että asumiseen ei ole varaa edes työssäkäyvillä, kuinka vaikeaa se onkaan ihmiselle, joka yrittää löytää omaa tietään eteenpäin esimerkiksi työttömänä?

On kaikkien suomalaisten etu, ettei asumisesta tai pikemminkin asunnottomuudesta tule tekijää, joka rajaa väkeä yhteiskuntaosallisuuden ulkopuolelle. Asumisen ja esimerkiksi työn perässä muuttamisen mahdollistaminen kaikille suomalaisille on oikeudenmukaista. On vaarallista asemoitua me-ne – ajatteluun, sillä elämä voi yllättää ja kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa tulottomuus tai pienituloisuus on arkipäivän tosiasia. Tällöin ei ole itsestään selvää mistä saa kasaan vuokravakuuden tai millä estää häädön.

Ongelman monitahoisuus voi tuntua haastavalta poliitikkojen ja viranomaisten mielestä, mutta monitahoisuus tarkoittaa samalla, että vyyhteä voi lähteä purkamaan monesta päästä. Yhtä yksittäistä, koko ongelman poispyyhkäisevää ratkaisua sitä paitsi tuskin on olemassakaan. Olisiko siis syytä koota voimat yhteen ja tehdä samanaikaisesti paljon pieniä siirtoja samaan suuntaan? Vuokrien nousua voidaan rajoittaa, vuokraehtoja kohtuullistaa, kunta voisi tarjota lisätakuita jaloilleen päässeen yksilön takuuvuokraan, asuntotuotantoa voidaan lisätä ja kunnat voisivat tehdä enemmän yhteistyötä, kun lähialueen asunnottomille etsitään asuntoja. Mukaan tarvitaan kaikki, joilla on valta vaikuttaa ja jokaisen tahon vastuulla on pohtia, mitä itse lupaa asian parantamiseksi tehdä. Ja esteet, parhaiten ne ratkaistaan yhdessä, joten toimijoiden on tiedettävä mitä toisaalla tapahtuu. Pelkkä puhe ei kuitenkaan riitä, tekoja tarvitaan. Ensimmäinen merkki näiden tekojen alkamisesta voisi olla lehtiartikkeli, josta saisimme lukea mitkä tahot ovat yhteistyöhön sitoutuneet.

Kategoria(t): asunnottomuus, asuntopolitiikka, köyhyys, markkinat, sosiaalihuolto, uusliberalismi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s