Aktiivimalli kepittää osatyökykyisiä

2179061201_9dc6316ae0_m

 

 

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriohjelman opiskelijat Annuka Palvalin, Mira Väisänen, Nina Boman ja Sari Jokinen

Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan tämän vuoden alussa. Laki ei koske niitä, jotka saavat etuutta työkyvyttömyyden tai vamman perusteella, työskentelevät omais- tai perhehoitajana tai joilla on vireillä hakemus työkyvyttömyyseläkkeelle. Mallin toivotaan kannustavan työttömiä töihin tai työllisyyttä edistävien palveluiden pariin.

Aktiivimallissa ei ole kuitenkaan huomioitu muun muassa sitä, että työtä ja palveluita ei ole maantieteellisesti tasa-arvoisesti saatavilla. Erityisen ongelmallinen malli on mielestämme niille työttömille, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin ryhmiin, mutta todellisuudessa eivät ole riittävän työkykyisiä työllistyäkseen avoimille työmarkkinoille tai osallistuakseen TE-toimiston palveluihin.

Aktiivimallin sanktio eli työmarkkinaetuuden aleneminen toteutuu, mikäli työtön ei ole tehnyt palkkatöitä, saanut tuloja yritystoiminnalla tai osallistunut työllistymisedellytyksiä parantavaan palveluun tai toimintaan. Pystytäänkö kaikille osatyökykyisille turvaamaan työllistymisen edellytyksiä parantavaa toimintaa? Esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan onnistumisista on vaihtelevia kokemuksia, eikä sitä ole riittävästi tarjolla kaikille halukkaille.

Aktiivimalli sotkee toimeentuloa entisestään

Väitämme, että yksi joustamaton malli ei sovellu heterogeenisen työikäisten joukon työllistymisen edistämiseen. Järjestelmä on kohtuuton myös niille työttömille, jotka ovat saaneet lääkäriltä lausunnon työkyvyttömyydestä, mutta eivät siitä huolimatta saa eläkepäätöstä Kelasta tai eläkevakuutusyhtiöstä. Heillä on usein pitkäaikaisesti alentunut toimintakyky, eikä siten mahdollisuutta elättää itseään palkkatyöllä tai yrittäjänä. He ovat työnhakijoina siksi, ettei sopivampaa etuutta ole olemassa.

Heikko toimintakyky haastaa arjessa suoriutumisen, mutta se voi tehdä myös osallistumisen TE-toimiston palveluihin mahdottomaksi. Elämänhallinnallisten haasteiden vuoksi jo pelkkä puhelu TE-toimistolle voi muodostua ylivoimaiseksi esteeksi. Osalta työttömistä puuttuvat tietotekniset valmiudet TE-palveluiden edellyttämään sähköiseen asiointiin. Onko TE-palveluilla riittävästi resursseja kohdata myös tällaiset työnhakijat?

Ongelmaan on tärkeää kiinnittää huomiota nyt, kun mallin soveltaminen alkaa vaikuttaa työttömien tulotasoon. Osatyökykyisten joutuminen leikkurin kohteeksi heikentää entisestään heidän taloudellista tilannettaan. Näemme tämän käytännön vahvasti köyhyyttä ja eriarvoisuutta lisäävänä. Näillä erityisryhmillä on usein muiden elinkustannusten lisäksi merkittäviä lääke- ja sairaanhoitokuluja, joita katetaan myös Kelan ja sosiaalitoimen etuuksilla. Etuuksien leikkaaminen lisää tukien hakemista toiselta taholta. Tämän ristiriidan on todennut myös molemmista etuuksista vastaava Kelan pääjohtaja.

Aktiivisuus laajemmin ymmärretyksi

Edellä kuvatut rakenteelliset ongelmat ovat olleet työllisyyden parissa toimivien viranomaisten tiedossa jo ennen aktiivimallia. Jotta nykytilanne ei muodostuisi osatyökykyisille kohtuuttomaksi, heidät voitaisiin vapauttaa esimerkiksi sosiaalitoimen lausunnolla osatyökykyisille soveltumattomista toimenpiteistä. Lisäksi voitaisiin laajentaa aktiivisuuden käsitettä. Aktivoinniksi voitaisiin heidän osalta hyväksyä terveyttä tai yhteiskunnallista osallisuutta edistävä omaehtoinen toiminta.

On kohtuutonta leimata työtön passiiviseksi tilanteessa, jossa hänellä ei ole edellytyksiä osallistua aktivointitoimenpiteisiin. Lisäksi on muistettava, että oli työtön miten aktiivinen työnhakija tahansa, työnantaja viime kädessä päättää, kenet hän palkkaa työhön. Osatyökyisten erityisyys tulee huomioida ensisijaisesti, mikäli sosiaaliturvan vastikkeellisuutta vielä jatkossa lisätään.

Keppi kyllä kiristää, mutta porkkana piristää ja luo uskoa yhteiskunnan yhtenäisyyteen.

Kuva: Flickr commons

Kategoria(t): aktivointi, ihmisarvo, itsemäärääminen, köyhyys, osallisuus, palvelu, palvelujärjestelmä, politiikka, sosiaalityö, työttömyys | Kommentoi

Sosiaalityöntekijän oikeuksien julistus

femi-

 

 

 

 

 

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopiskelijat Sanna Alho, Mari Nelimarkka ja Riikka Rajala

Kuntaliiton loppuvuodesta 2017 toteuttama lastensuojelun kuntakyselyssä kävi ilmi, että kunnat ovat huolissaan lastensuojelun henkilöstön riittävyydestä. Jo vuonna 2012 Kuntatyönantajien tekemän työvoimatiedustelun mukaan kunnissa oli 11 prosentin työvoimavaje lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden osalta. Joissakin kunnissa tilanne on kriisiytynyt, esimerkiksi Paraisilla ei lastensuojelussa ole enää ainuttakaan pätevää sosiaalityöntekijää.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ylikuormittuminen ja uupuminen on ollut viime aikoina usein esillä mediassa. Työssä koettu kuormittuminen vaikuttaa merkittävällä tavalla työntekijöiden jaksamiseen, työmotivaatioon ja sitä kautta asiakkaiden saamiin palveluihin. Sosiaalityöntekijän työhyvinvointi on kaikkien etu, kun työntekijä pystyy perehtymään riittävästi asiakkaan asioihin ja myös sitoutuu työhönsä ja organisaatioon. Kääntämällä huomio sosiaalityöntekijöihin ja heidän oikeuksiinsa yhteiskunnan asiantuntijoina, voidaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yhteiskunnalliseen hyvinvointiin.

Olemme laatineet kymmenen teesiä sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin parantamiseksi.

  1. Sosiaalityöntekijällä on oikeus noudattaa lakia ja ammattietiikkaa poliittisten päätösten ja taloudellisten resurssien rajoittamatta.
  2. Sosiaalityöntekijällä on oikeus vaikuttaa rakenteisiin ja toimia yhteiskunnassa asiantuntijan roolissa. Hänellä on oikeus ottaa julkisesti kantaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi sekä syrjinnän ja epäoikeudenmukaisuuden vastustamiseksi.
  3. Sosiaalityöntekijällä on oikeus professionsa edustajana edistää sosiaalityön arvostuksen nostamista ja yhteiskunnallisen aseman tunnustamista. Sosiaalityöntekijän asiantuntemus perustuu akateemisen tutkinnon tuomaan pätevyyteen, sosiaalityöhön tieteenä sekä sosiaalityön tutkimustietoon.
  4. Sosiaalityöntekijällä on oikeus kohtuulliseen asiakasmäärään ja työn mitoitukseen. Se mahdollistaa riittävän perehtymisen sekä luottamuksellisen asiakassuhteen luomisen ja sitä kautta hyvän ja laadukkaan asiakastyöskentelyn, joka myös motivoi työntekijää.
  5. Sosiaalityöntekijällä on oikeus dialogiseen vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa. Hänellä on oikeus perehtyä huolella asiakkaan tilanteeseen ja tehdä hyvin perusteltuja päätöksiä asiakkaan edun mukaisesti.
  6. Sosiaalityöntekijällä on oikeus moniammatilliseen yhteistyöverkostoon, joka edesauttaa eri ammattilaisten yhteistyön, ammatillisen osaamisen ja tietojen jaon avulla asiakastyöskentelyä.
  7. Sosiaalityöntekijällä on oikeus pitää huolta jaksamisestaan ja saada työhönsä työyhteisön ja johdon tuki. Tämä edellyttää kunnollista tehtävään perehdyttämistä, yksilö- ja ryhmätyönohjausta sekä mahdollisuutta vaikuttaa työtehtäviin sisällöllisesti ja määrällisesti. Sosiaalityöntekijän on voitava hoitaa työnsä laadukkaasti työaikana.
  8. Sosiaalityöntekijällä on oikeus päivittää osaamistaan ja kouluttautua lisää. Se edellyttää työskentelyssä mahdollisuutta ammatilliseen kehittymiseen ja lisäksi työhön sisältyvää säännöllistä täydennyskoulutusmahdollisuutta sekä oikeutta opinto- ja virkavapaaseen.
  9. Sosiaalityöntekijällä on oikeus työskennellä turvallisesti.
  10. Sosiaalityöntekijällä on oikeus saada työstä vaativuuden mukainen korvaus.

Kuva: Flickr Commons

 

Kategoria(t): asiakastyö, hyvinvointi, lastensuojelu, palvelujärjestelmä, sosiaalityö, sosiaalityö ja vaikuttaminen | Kommentoi

Nuorten kohtuuttomat koulutuspolut

ljub-9160069Tämä on tarina Merin koulutuspolusta. Meri on reilu parikymppinen nuori, joka etsii edelleen väylää edetä toiveidensa ammattiin. Hän on aktiivinen, älykäs ja aiemmin työelämässä ollessaan pidetty työntekijä. Joustamattomat koulutuspolut ovat kuitenkin muodostuneet esteeksi suunnitelmille. Kirjoitus julkaistaan Merin luvalla.

Kaisa Huttunen, Katja Kuoppa, Laura Lager ja Mauno Särkkä

 

Nuorten koulutuspudokkuuteen liittyvät teemat ovat olleet tapetilla tänäkin keväänä. Kansalaisaloite ajaa toisen asteen maksuttomuutta1 ja NEET-nuorten (Not in Employment, Education or Training) kuntoutuspalveluja kehitetään Kelassa2. Näiden toimien tavoite on varmistaa nuorten pääsy koulutuspolulle ja tätä kautta ehkäistä syrjäytymistä. Nuorilta edellytetään kouluttautumista elämäntilanteeseen, vointiin ja opiskelukykyyn katsomatta.

Ammatillisen koulutuksen ja lukio-opintojen olemassa olevat koulutuspolut eivät kuitenkaan sovi kaikille.

Kun oppimisvaikeuksiin ei saa riittävästi tukea

Meri kertoo, ettei muista tehneensä kouluaikana läksyjä tai on kopioinut niitä muilta. Meri pärjäsi koulussa melko huonosti. Merin mukaan hänen oppimistuloksiaan arvioitiin ensisijaisesti perhetilanteen kautta eivätkä aikuiset tarttuneet Merin oppimisvaikeuksiin jotka diagnosoitiin vasta aikuisiällä. Ala- ja yläasteelta hänelle jäi aukkoja osaamisessa, jotka vaikeuttivat lukio-opintoja merkittävästi.

Nuorten aikuisten sosiaalityössä on asiakkaina paljon työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria, joilla on oppimisvaikeuksia. Heitä yhdistää usein kokemus siitä, että he eivät ole saaneet kouluaikana riittävää tukea oppimiseensa. Tilastokeskuksen koulutustilastonmukaan ainakin 29 prosenttia syksyn 2015 peruskoulun oppilasmäärästä sai jonkinlaista tukea lukuvuonna 2015-2016. Osuus on pysynyt samana viimeiset kolme vuotta. Vaikka tuen tarpeen on sinällään osoitettu olevan pysyvä, vuonna 2015 nuorille suunnatun ammatillisen koulutuksen opiskelijoista erityistä tukea sai vain 18%. Lukiokoulutuksen osalta tilastoja ei ole saatavilla, sillä erityisopetuksen järjestäminen on lukiokohtaista. Näyttää kuitenkin siltä, että tuki ei tavoita kaikkia sitä tarvitsevia.

Merin lukio-opinnot päättyivät kahden vuoden opiskelun jälkeen, jolloin opintoja oli tuolloin kertynyt vuoden opintomäärän verran. Merin lopettaessa lukio-opinnot luokanohjaaja ja opinto-ohjaaja totesivat, ettei hänellä ole kykyä lukio-opintoihin eivätkä kysyneet syytä ratkaisuun. Meri oli lukioaikana masennusta ja hän oli kertonut opettajalle keskittymisvaikeuksista. Merin tilannetta ei kuitenkaan selvitelty tarkemmin. ”Olen ajatellut itsekin, että olen ehkä laiska”, Meri toteaa.

Lukio-opinnot jatkuivat iltalukiossa hetken aikaa, mutta opinnot siellä eivät luistaneet. Tämän jälkeen Meri suoritti vuoden mittaisen draamalinjan kansanopistossa.

Lukio-opinnot jatkuivat jälleen, tällä kertaa aikuislukiossa. Siellä vaadittiin liian itsenäistä opiskeluotetta eikä opiskelu sujunut. Kaupan alan työrupeaman jälkeen Meri hakeutui ammattiopiston maalarilinjalle. Ala ja teoriaopinnot tuntuivat mukavilta, mutta Meriä ahdisti työharjoittelu isojen raksamiesten kanssa. Vanhempi opiskelukaveri ohjasi Meriä hoitamaan itsensä kuntoon, ennen kuin palaa takaisin kouluun. Meri ei kuitenkaan enää palannut opiskelemaan, vaan erosi opinnoista.

”En tiedä miten olen pystynyt luovimaan näin monen koulun läpi ilman, että päähän on jäänyt asioita. Jos olisin tehnyt töitä, olisin voinut saada hyviä numeroita.” Jos opinnot olisi voinut järjestää Merin toiveen mukaisesti, olisi hän saanut tuetumpaa opetusta. Meri kokee, että häntä ei ole koulumaailmassa kohdattu yksilönä.

Kun valinnanvaraa ja rahaa ei ole

Merin kokemuksen mukaan oppimishaasteista kärsiville on tarjolla vain muutama ala ja ammattikoulu, jossa saa opintoihin tarvittavaa tukea. Nämä alat eivät Meriä kiinnosta eikä  opiskelu keskittymishäiriön kanssa ilman motivaatiota onnistu. Meri kuitenkin tiedostaa olevansa älykäs ja oppivansa hyvin asioista, jotka todella kiinnostavat. Meri haluaisi opiskella äidinkielen opettajaksi, sosionomiksi tai ilmaisutaiteen ohjaajaksi. Haasteena on kuitenkin lukio-opintojen puuttuminen.

Meri miettii nyt miten voisi kuntouduttuaan suorittaa lukio-opinnot loppuun ja päästä sen jälkeen jatko-opintoihin. ADD-diagnoosin saatuaan Meri on saanut lääkitystä ja syksyllä hän pääse opiskelutaitovalmennukseen ja oireenhallintakurssille.

Tulevien lukio-opintojen rahoitus on avoin. Jäykkä tukijärjestelmä heikentää Merin kaltaisen nuoren aikuisen vaihtoehtoja. Kaikki opiskelu ei ole oikeanlaista opiskelua. Opintotukea saa vain päätoimisiksi laskettaviin opintoihin eikä esimerkiksi aikuislukiossa opiskelua tueta, ellei suorita lukio-opintoja yhdistelmäopintoina ammatillisen tutkinnon yhteydessä4.

Toisaalta myöskään toimeentulotuella ei saisi opiskella. Merin pitäisi rahoittaa lukio-opintojen suorittaminen loppuun työskentelemällä. Työnteon ja opiskelun yhdistelmä on aiemmin osoittautunut liian kuormittavaksi ja Merin voinnin kannalta huonoksi ratkaisuksi.

Kohtuuttomuus syrjäyttää

Sosiaalityön näkökulmasta sosiaaliturvajärjestelmä tuottaa Merin kaltaisissa tapauksissa kohtuuttomia tilanteita. Joustavien koulutusreittien puute voi estää kouluttautumisen kokonaan. Uusimmassa Nuorisobarometrissa5 todetaan, että rahanpuute kaventaa opiskeluvaihtoehtoja ja voi johtaa koulutuksen keskeytymiseen. Tämä on huolestuttavaa yhdenvertaisuuden kannalta.  Yhteiskunnan velvoite kouluttautua on kuitenkin kova.

Sekä ihminen että yhteiskunta ovat häviäjinä. Merin viesti päättäjille on seuraava: “Pitäisi katsoa ihmisiä yksilöinä. Opinnoista ei saa leikata, jos yhteiskunta haluaa meistä toimivia rattaita. Ei voi viedä meiltä mahdollisuuksia. Ei ole reilua, että ei anneta mahdollisuuksia.”

Kirjallisuus

1 https://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/kampanjat/maksuton2aste/

2  http://www.kela.fi/neet-nuorten-kehittamishanke

3 Suomen virallinen tilasto (SVT) 2016: Erityisopetus: http://www.stat.fi/til/erop/2016/erop_2016_2017-06-13_tie_001_fi.html

4  http://www.kela.fi/opintotuki

5  Nuorisobarometri 2017. Myllyniemi, S. & Kiilakoski, T. 2018. Tilasto-osio. Teoksessa E. Pekkarinen & S. Myllyniemi (toim.) Opin polut ja pientareet. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 9-118. Nuorisobarometri 2017: Opin polut ja pientareet (pdf)

Kuva: Tuomo Kokkonen

Kategoria(t): haastattelu, hyvinvointi, ihmisarvo, itsemäärääminen, koulujärjestelmä, koulutuspolitiikka, nuoret, opiskelu, oppimisvaikeudet, osallisuus, sosiaalitarkkailija, sosiaalityö | Kommentoi

Tulisiko jokaisen sosiaalityöntekijän olla feministi?

Lapin yliopiston sosiaalityön maisteriopiskelijat Hanna Kylmänen, Marjo Muiruri ja Reija Ukkola

Perhe asuu vuokralla pienehkössä n. 10 000 asukkaan kunnassa. Perheeseen kuuluvat lähivanhempi ja kolme lasta. Lähivanhempi on tällä hetkellä työtön 37-vuotias lähihoitaja. Hän on sosiaalitoimistossa asiakkaana työikäisten palveluissa. Etävanhemmalla oli runsasta alkoholinkäyttöä parisuhteen aikana sekä väkivaltaa lähivanhempaa kohtaan. Lasten tapaamiset eivät ole onnistuneet hänen runsaan alkoholin käytön takia viimeisen vuoden aikana. Etävanhempi ei ole vaatinut lasten tapaamisia, mutta hän soittaa heille välillä.

Sulje silmäsi ja mieti kyseistä perhettä.

Ajattelitko mielessäsi, että lähivanhempi on äiti ja etävanhempi on isä? Vai toisinpäin? Miksi? Kuinka vahvasti meillä työntekijöillä ovat omat ennakko-oletuksemme läsnä arkipäivän työssä? Miten hyvin tunnistamme niitä? Voiko niitä edes tunnustaa ääneen?
Tämän tapausesimerkin kautta olemme heränneet pohtimaan sosiaalityön ammattilaisina omia ennakko-oletuksiamme ja niiden vaikutusta kohtaamiimme asiakkaisiin. Kuinka helposti me lokeroimmekaan asioita ja muodostamme odotuksia sukupuolen mukaan, ja ajattelemme tiettyjen asioiden tai ominaisuuksien kuuluvan joko miehelle tai naiselle.

Olemme pohtineet tätä aihetta feministisen sosiaalityön kautta ja tulleet melko rajuun lopputulokseen: jokaisen sosiaalityöntekijän tulisi olla feministi. Saammehan kertoa miksi?

Angloamerikkalainen varhaisempi feministinen tutkimus on määrittänyt sosiaalityön usein naisten elämää sääteleväksi ja kontrolloivaksi valtiolliseksi asiantuntijajärjestelmäksi. Tämän vastapainoksi feministiset sosiaalityön tutkijat kehittivät feministiseen teoriaan perustuvaa sosiaalityötä, mikä on valtasuhteista vapaata, naisia tukevaa ja valtaistavaa. Sosiaalityöntekijän tulee aina lähtökohtaisesti tehdä valtasuhteista vapaata sosiaalityötä, mikä tukee yksilöä. (Hicks 2014, 471-478.)

Sosiaalityö on pysyvästi sitoutunut haavoittuvien ja sorrettujen ihmisten hyvinvoinnin ja sosiaalisen oikeuden edistämiseen, mikä sosiaalityön profession rikkaan arvopohjan juurakko. Sosiaalityöntekijöiden näkökulma näihin asioihin on kuitenkin muuttunut vuosikymmenten myötä. Tänä päivänä voidaan sanoa, että sosiaalityöntekijät tarkastelevat tätä peruslähtökohtaa useiden linssien läpi ja useista eri näkökulmista. (Reamer 2013.) Sosiaalityön maailmanlaajuisen määritelmän mukaan sosiaalityön tulee edistää yhteiskunnallista muutosta, kehitystä ja oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia (Talentia 2017).

Tasa-arvo ei tarkoita samaa tai samanlaisuutta. Tasa-arvon ajaminen ei siis tarkoita, että ihmisten tulisi olla samanlaisia tai että erilaisuus ei olisi hyväksyttävää. Tasa-arvoisuuden ajaminen tarkoittaa ennemminkin tasa-arvoisen oikeudenmukaisuuden edistämistä. Vaikka ihmiset ovat keskenään erilaisia tai eroavat jollain tavalla valtaväestöstä, niin he eivät ole yhtään vähempiarvoisia sen vuoksi (Thompson 2016, 11-13).

femi-Suomessa vietettiin maaliskuun 19. päivä Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Minna Canth oli aikansa uranuurtaja ja tasa-arvon edistäjä, jonka perinteitä meidän sosiaalialan ammattilaisina tulisi vaalia alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Tämän päivän feminismi ei ole vain naisten tasa-arvon edistämistä vaan yleisen sukupuoleen, rotuun ja uskontoon sitoutumattoman tasa-arvon ajamista. Tämän vuoksi ajattelemme, että jokaisen sosiaalityöntekijän tulisi olla asiakkaidensa tasa-arvoa ajava feministi.

Kirjallisuus

Hicks, Stephen (2014) Social work and gender: An argument for practical accounts. Qualitative Social Work 2015. Vol 14 (4) ss. 471–487.
Talentia (2017) Sosiaalityön kansainvälinen määritelmä.
Thompson, Neil (2016) Anti-Discriminatory Practice: Equality, Diversity and Social Justice.
Reamer, Frederic (2013) Social Work Values and Ethics.

Kuva: Flickr commons

Kategoria(t): feminismi, ihmisarvo, sosiaalityö, tasa-arvo | Kommentoi

Arvaatko mitä työtä teen?

vaikut-0875Kevätlukukauden 2017 aikana sosiaalitarkkailijassa julkaistaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän vaikuttamisen kurssilla syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä sekä  sosiaalityön näkymistä mediassa.

Johanna Laurila, Marjo Thodén ja Mirka Johansson

Työssäni pyrin näkemään sinut kokonaisena ihmisenä ja tehtäväni on kohdata sinut tasa-arvoisesti ikään, sukupuoleen, kulttuuriin tai tekoihisi katsomatta.

Saatat kohdata minut ensimmäisen kerran kriisitilanteessa. Voit törmätä minuun silloin, kun sinä tai läheistäsi kohtaavat elämän mukanaan tuomat haasteet ja kriisit, kuten esimerkiksi sairastuminen, ulkopuolisen henkilön aiheuttama uhkan, pitkittyneen työttömyyden tuomat ongelmat, asunnottomuuden tai perheen jäsenen tuen tarpeen. Jokainen meistä voi kohdata näitä asioita elämässään.

Aina en toimi niin kuin toivoisit minun toimivan, koska työtäni ohjaavat monet lait. Pyrin kuitenkin näkemään tilanteesi kokonaisvaltaisesti sekä tukemaan sinua tavalla, joka palvelee sinua parhaiten. Tehtäväni on tarpeen tullen puolustaa sinua ja sinulle kuuluvia oikeuksia. Minä yritän tukea ja rohkaista sinua saamaan äänesi kuuluville silloin, kun sinä olet heikoilla. Työn onnistunut lopputulos vaatii meiltä molemmilta keskustelua, luottamusta, avoimuutta sekä uskoa siihen, että asiat järjestyvät. Minun tehtäväni on nähdä valoa siellä, missä kukaan muu ei sitä näe.

Koen olevani etuoikeutettu, kun kohtaan työssäni erilaisia ihmisiä, jotka opettavat minulle joka päivä jotain uutta heistä ja myös minusta itsestäni. Työssäni on tärkeää tiedostaa ja hyväksyä sekin, että kaikki ihmiset eivät koe tarvitsevansa apua ja että heillä on siihen oikeus.

Työni ei lopu tekemällä. Elän joka päivä sen tiedon äärellä, että paljon hyvää voi tehdä ja, että aina on olemassa erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja mitä voimme yhdessä toteuttaa. Joskus kuitenkin riittää pelkästään se, että istun vierelläsi hiljaa tai kysyn: ”Milloin olet viimeksi syönyt?”

En milloinkaan lakkaa uskomasta ihmiseen ja ihmisyyteen. Jokainen kohtaaminen on minulle arvokas ja tärkeä. Sosiaalityöntekijänä olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja elämästä. Sosiaalityö nähdään mielestäni liian usein kovin kielteisesti ja suppeasti tai pelkästään lastensuojelun tai toimeentulotuen näkökulmasta.

Kansainvälistä sosiaalityön päivää vietetään maaliskuun 21. päivä. Halusimme tämän kirjoituksen avulla tuoda esille niitä ajatuksia, joita meillä on herännyt työskennellessämme sosiaalityöntekijöinä ihmisten parissa.

Kategoria(t): asiakastyö, sosiaalityö | Kommentoi

Työttömien ihmisarvosta

vaikut-0875Kevätlukukauden 2017 aikana sosiaalitarkkailijassa julkaistaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän vaikuttamisen kurssilla syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä sekä  sosiaalityön näkymistä mediassa.

Pauliina Lemponen, Sanna Lehtola ja Katariina Ramberg

 

”Työttömät pois kotoa kattoon syljeskelemästä vanhuksia ulkoiluttamaan.” On helppo kommentoida, jos on itsellä ollut hyvät lähtökohdat elämään ja lähipiirissä esikuvia menestymisestä. Omavaraisuuteen kannustava kasvatusmalli ei silti kohtaa kaikkia. Kaikkien lähtökohdat eivät ole samat. Ylisukupolvisessa huono-osaisuudessa vanhemmilla ei välttämättä ole valmiuksia kasvattaa lapsistaan menestyjiä ja omavaraisia kansalaisia. Ylisukupolvisten ongelmien kierrettä voi olla vaikea katkaista. Toisaalta myös vakaassa elämäntilanteessa oleva ihminen voi joutua irtisanotuksi tai sairastua, mikä saattaa johtaa keskiluokkaisesta hyväosaisuudesta putoamiseen. Pitkäaikaistyöttömyyden vaikutukset voivat olla suuria ja vaurioittavia.

Ihmisarvoa mitataan sosioekonomisen aseman kautta. Koulutus, työ, asema työssä ja muussa vaikuttamisessa sekä taloudellinen tilanne arvottavat ihmisiä. Työttömyys leimaa. Mielestämme valloillaan on myös ajatusmaailma siitä, että työtön ei voi tai kykene olemaan mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin. Kun työttömällä työn ja ammatin kautta tullut identiteetti katoaa, mitä jää jäljelle: tarpeeton ja tuottamaton yksilö. Työttömyys tuottaa häpeää ja sitä kautta toiseutta.

Toiseus on tila, jossa esimerkiksi yhteiskunta tai tietty ihmisryhmä määrittää toiset pois yhteisöstä heidän erilaisuutensa vuoksi. Pois määriteltävillä toisilla on yleensä tiettyjä valtavirran näkökulmasta ei-toivottavia ominaisuuksia. Toiseus voi olla ulkopuolelta määriteltyä toiseutta tai toiseksi itsensä tuntemista. Toiseus on ulkopuolelle jäämistä, erilaisuutta tai poikkeavuutta suhteessa johonkin toiseen.

Työttömyys halutaan edelleen usein nähdä ihmisen itse aiheuttamana, sillä ”kyllähän työtä tekevälle riittää”. Kuitenkin jokaiselta saattaa löytyä tuttuja, jotka ovat olleet työttöminä tai esimerkiksi tälläkin hetkellä jännittävät työpaikallaan yt-neuvottelujen keskellä. Työpaikan saaminen on tänä päivänä todella vaikeaa ja työttömiä on kaikilta koulutusasteilta. Emme näe myöskään ratkaisuna sitä, että korkeakoulutettu asiantuntija automaattisesti pakotettaisiin koulutusta vastaamattomaan työhön. Ajatus on epäkiitollinen ihmisarvon ja koulutuksen arvostuksen näkökulmasta.

Yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat jokaisen elämään. Mikään määrä kuntoutusta tai aktivointia ei voi tätä muuttaa. Jos sosiaalipalvelujärjestelmä huomioisi paremmin ihmisten elämäntilanteiden yksityiskohdat sekä heidän kokemuksensa, itsemääräämisen kokemukset ehkä kasvaisivat ja toiseuden kokemukset vähenisivät. Ihmiselle, joka ei koskaan ole saanut hyväksyntää itsemääräämisen aloitteilleen, ei ole kehittynyt luottamusta siihen, että hän pystyy itse päättämään elämästään. Tällöin hän saattaa helposti luovuttaa vallan ulkopuolelleen ja tätä kautta edelleen ruokkia omia ja ympäristönsä negatiivisia asenteita kaltaisessaan elämäntilanteessa olevia ihmisiä kohtaan.

Itsemääräämisen tuki sosiaalipalveluista käsin voi olla keino työttömien omaan asennemuutokseen, mutta meillä kaikilla on vastuu vaikuttaa asenteisiimme toisista ihmisistä – heistäkin, joiden elämäntilanne ei ole kaltaisemme tai kuvaa käsitystämme ”kunnon kansalaisesta”. Sosiaalityön näkökulmasta ihmisarvo on mittaamaton. Jo sosiaalityön ihmisarvoa kunnioittavan koulutuksemme ansiosta me kirjoittajat ajattelemme, että elämäntilanteestaan tai erilaisista valinnoistaan huolimatta jokainen ihminen on yhtä arvokas. Jokainen voi myös vaikuttaa – itseensä ja muihin.

Kategoria(t): aktivointi, hyvinvointi, ihmisarvo, itsemäärääminen, köyhyys, osallisuus, työttömyys | Kommentoi

Laadukas palvelusuunnitelma vammaisen henkilön oikeutena

vaikut-0875Kevätlukukauden 2017 aikana sosiaalitarkkailijassa julkaistaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän vaikuttamisen kurssilla syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä sekä  sosiaalityön näkymistä mediassa.

Petra Onditi, Salla-Maria Ahtikari & Päivi Lapinoja

Kesäkuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Suomi ratifioi YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Sopimuksella vahvistetaan kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kuuluminen myös vammaisille henkilöille ja taataan mahdollisuus nauttia niistä täysimääräisesti ilman syrjintää. Sopimuksessa painotetaan itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta. Tässä kirjoituksessa haluamme kiinnittää huomiota siihen, että itsemääräämisoikeus ja osallisuus voisivat toteutua nykyistä paremmin jo laadittaessa vammaispalvelulain mukaista palvelusuunnitelmaa. Palvelusuunnitelma on suunnitelma niistä palveluista ja tukitoimista, joita vammainen henkilö tarvitsee selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästään.

Palvelusuunnitelma laaditaan asiakasta varten. Siksi tulee kiinnittää huomiota siihen, että asiakas pystyy osallistumaan palvelusuunnitelmansa laatimiseen. Toteuttaakseen osallisuuttaan vammainen henkilö saattaa tarvita vuorovaikutuksellista tukea, riittävää ymmärrettävää tietoa vaihtoehdoista ja valintojensa seurauksista sekä aikaa päätöksentekoon. Palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä työntekijän tulee kertoa asiakkaalle hänen vammaisuutensa perusteella syntyvistä oikeuksista, vaikka asiakas ei niistä osaisi kysyäkään.  Osallisuutta ei missään tapauksessa tule ymmärtää sellaisena aktiivisen kansalaisuuden vaatimuksena, jossa toimintakykyisten kansalaisten oikeudet toteutuvat samalla, kun heikompien ääntä ei kuulla. Heikoimmista huolehtiminen, heidän oikeuksiensa ja hyvinvointinsa puolustaminen on sosiaalityön vastuulla.

Toisena merkittävänä asiana haluamme nostaa esiin asiakkaan vahvuuksien korostamisen. Osallisuuden näkökulmasta on tärkeää, että ongelmakeskeisyyden sijaan vammaisen henkilön omat voimavarat ja vahvuudet tulevat palvelusuunnitelmassa esiin. Tavallisesti palvelusuunnitelmat laaditaan valmiille lomakepohjille. Valmiit lomakepohjat voivat tukea asiakkaiden yhdenmukaista kohtelua, mutta usein ne jo lähtökohtaisesti rakentavat vammaisuutta ongelmalähtöisesti. Palvelusuunnitelmia laadittaessa on tärkeää nostaa keskiöön asiakkaan mahdollisuudet ja voimavarat. Sosiaalityössä voidaan tukea asiakkaan osallisuutta kiinnittämällä huomio siihen, miten vammaisuus esitetään palvelusuunnitelmassa.

Kolmanneksi haluamme korostaa asiakkaan oikeutta tulla kuulluksi päätöksenteossa. Vammaisen henkilön kohdalla käy helposti niin, että kuullaan mieluummin häntä hoitavien ammattilaisten näkemyksiä, kuin asiakkaan omia toiveita. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun asiakkaan ja hoitohenkilökunnan näkemykset poikkeavat huomattavasti toisistaan. Palvelusuunnitelmaa pyritään aina rakentamaan tietyistä hyvän elämän periaatteista käsin. Kuitenkin vammaisen henkilön ajatus hyvästä elämästä tai omasta hyvästä voi poiketa radikaalilla tavalla yleisesti hyväksytyistä periaatteista. Tällöin tulee ratkaistavaksi, kenen hyvää lähdetään toteuttamaan. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa turvallisuuden varmistaminen vs. itsemääräämisoikeus.

Palvelusuunnitelma ei ole juridisesti sitova ja siinä mainittuja palveluja on erikseen haettava, mutta se luo pohjan asiakkaan palvelukokonaisuudelle. Asiakkaan todellinen osallisuus ja aito kuulluksi tuleminen vaatii työntekijältä aikaa ja huolellista paneutumista asiakkaan tilanteeseen. Vammaista henkilöä ei tule nähdä toiminnan kohteena, vaan hänelle tulee antaa mahdollisuus olla aktiivinen ja asioistaan päättävä toimija. Tällä tavoin laadittu palvelusuunnitelma voi YK:n yleissopimuksen hengessä konkreettisesti edistää vammaisten oikeuksien toteutumista Suomessa.

Kategoria(t): hyvinvointi, osallisuus, palvelu, palvelujärjestelmä, palvelusuunnitelma, sosiaalihuolto, sosiaalipalvelu, sosiaalityö, vammaispolitiikka, vammaisuus | Kommentoi

Yhteisöllisyys lisää hyvinvointia

vaikut-0875Kevätlukukauden 2017 aikana sosiaalitarkkailijassa julkaistaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän vaikuttamisen kurssilla syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä sekä  sosiaalityön näkymistä mediassa.

 

 

Annika Heikkinen, Leena Kultalahti, Tiina Sipilä ja Tarja Takala-Hotti

Espoossa ja Oulussa on kehitetty toimintatapoja opiskelijoiden asumiseen vanhusten palvelutaloissa. Opiskelijat osallistuvat palvelutalon asukkaiden elämään, harrastuksiin ja yhdessäoloon asumisen ohella. Kainuussa sosiaalityöntekijä on muuttanut vuokrataloon, jossa asuu päihde- ja rikostaustaisia henkilöitä. Vuokrataloon perustetun lähiötuvan tarkoituksena on lisätä hyvinvointia alueelle ja olla matalan kynnyksen kohtaamispaikka.

Sanotaan, että ihminen on sosiaalinen eläin. Sanonta viittaa siihen, että ihmisellä on luontainen taipumus ja tarve tehdä yhteistyötä ja kuulua johonkin laumaan. Esimerkiksi kasvatuksella, kulttuurilla ja yhteiskunnalla on ratkaisevan suuri merkitys sille, miten tämä taipumus pääsee ihmisen elämässä todentumaan. Inhimillinen vuorovaikutus ja kuuluminen johonkin ryhmään ovat identiteetin kannalta tärkeitä peruspilareita – yhteisöllisyyden näkökulmaa ei voi siis sosiaalityössäkään liikaa korostaa.

Sosiaalinen media ja erilaisten palvelujen teknologiset ratkaisut auttavat kyllä liittymään virtuaalisiin yhteisöihin ja ne helpottavat palvelujen käyttöä, jolloin kotoakaan ei välttämättä tarvitse lähteä minnekään. Kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta on siksi aiempaa vähemmän. Ihminen ei kuitenkaan kasva ihmiseksi ilman inhimillistä kanssakäymistä. Emme usko, että sosiaalinen media pelkästään riittää tyydyttämään tätä vuorovaikutuksen tarvetta.

Olemme luoneet yhteiskunnan, jossa on liikaa yksinäisyyttä ja sen mukanaan tuomia terveys- ja sosiaalisia ongelmia. Sosiaalityön avulla pyritään lievittämään muun muassa näitä yksinäisyydestä ja osattomuudesta kummunneita sosiaalisia ongelmia tarjoamalla erinäisiä sosiaalihuoltopalveluja asiakkaille. Sosiaalityö voi olla nykyistä enemmän osallisena ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Mielestämme sosiaalityön tehtävänä on toimia välittäjänä kunnioittavassa kohtaamisessa sekä yhteisöllisyyden ja voimaantumisen kokemusten saavuttamisessa. Kun sosiaalityöntekijä jalkautuu ihmisten pariin heidän omissa elinympäristöissään, palautetaan sosiaalityötä sen alkujuurille. Sosiaalityöntekijä ei ole pelkästään vain palvelutarpeenarvioija, vaan empaattinen ymmärtäjä, jonka ihminen voi kohdata ilman pelkoa oman tarvitsevuutensa torppaamisesta. Sosiaalityöntekijän jalkautuminen ihmisten pariin merkitsee myös sitä, että sosiaalityöntekijä saa ensikäden tietoa ihmisten elämästä kokonaisvaltaisemmin. Tätä kautta sosiaalityöntekijä voi paremmin toimia heikommassa asemassa olevien puolestapuhujana ja tuoda heidän ääntään kuuluviin myös päättäjätasolle.

Sosiaalityön näkökulma on nykyisellään liian kapea. Sosiaalityön asiantuntijuutta tulee laajentaa siten, että sosiaalityöntekijät ovat mukana esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, jotta siinä huomioitaisiin ihmisten hyvinvointia lisäävä yhteisöllisyys. Alussa mainitsemamme Oulun ja Espoon toimintatapa on kuin vanhanajan naapurustotyötä. Kainuussa puolestaan tehdään sosiaalityötä kuin setlementtiliikkeessä aikoinaan. Mitä muuta käyttökelpoista voisimme löytää historiasta ja muokata sen nykyajan tarpeita varten uusiin kuosiin? Meidän viestimme on, että voisimme käyttää nykyistä tehokkaammin hyödyksi sitä inhimillistä voimavaraa, joka kiireisessä arjessa ja joskus myös sosiaalityössä pääsee unohtumaan – olemmehan toinen toisillemme se tärkein sosiaalinen tuki.

Kategoria(t): hyvinvointi, sosiaalityö, sosiaalityö ja vaikuttaminen, yhdyskuntatyö, yhteisöllisyys | Kommentoi

Sosiaalityöntekijän työhyvinvoinnista hyötyy myös asiakas

vaikut-0875Kevätlukukauden 2017 aikana sosiaalitarkkailijassa julkaistaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän vaikuttamisen kurssilla syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä sekä  sosiaalityön näkymistä mediassa.

Tuija Haggrén, Tuija Kuorikoski ja Marjaana Salmenoja-Biskop

”Ei jaksais aina aloittaa alusta”. Tämän lauseen kuulee usein asiakkaan suusta sosiaalityöntekijän vaihtuessa. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuudesta ja pätevien sosiaalityöntekijöiden puutteesta aiheutuvista ongelmista on keskusteltu paljon viime aikoina. Syitä on haettu kiihtyvästä eläköitymisestä, pätevyysvaatimuksien tiukentumisesta, työn vaativuudesta sekä liian vähäisestä sosiaalityön opiskelupaikkojen määrästä. Ratkaisuksi on esitetty milloin opiskelupaikkojen lisäämistä, milloin pätevyysvaatimusten alentamista.

Elämme uudistusten aikaa ja ilmassa on paljon epävarmuustekijöitä. Siksi on erityisen tärkeää pitää sosiaalityön päämäärä kirkkaana: sosiaalityötä tehdään asiakkaita varten. Tämä tuntuu unohtuvan välillä erilaisten strategioiden ja uudistusten keskellä. Kentällä työskenteleville sosiaalityön tehtävä on kuitenkin itsestään selvä, eikä heidän ääntään saisi unohtaa muutosten tuulten puhaltaessa.

Sosiaalityötä pidetään kutsumusammattina ja sitä leimaa edelleen kehitys hyväntekeväisyystyöstä ammattimaiseen toimintaan. Tämä heijastuu myös palkkoihin ja työn arvostukseen. Julkisen sektorin palkkaus pitäisi onnistua pitämään kilpailukykyisenä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Tulevaisuuden uhkakuva on, että sosiaalityöntekijät vaihtavat työtään yhä tiheämmin yksityisen sektorin tullessa mukaan kilpailemaan työntekijöistä. Tämä ei takaa pitkäkestoisia luottamuksellisia suhteita asiakastyössä.

Palkka ei ole ainoa, tai useimmiten edes suurin syy sosiaalityöntekijöiden suureen vaihtuvuuteen. Syyt juontavat enemmän työmäärästä ja työn organisoinnista.

Vaikka suuret asiakasmäärät ovat ikuisuusaihe, ne ovat kuitenkin totisinta totta. Moni sosiaalityöntekijä potee varmasti huonoa omaatuntoa siitä, että työtä ei ehdi tekemään niin hyvin kuin haluaisi. Sen sijaan, että mietitään ainoastaan, montako asiakasta yhdellä työntekijällä on, meidän pitäisikin pohtia, saako asiakas sellaista palvelua, mikä hänelle kuuluu. Kuormittunut työntekijä ei sitä aina pysty tarjoamaan.

Kun tehdään töitä ihmisten kanssa, joiden elämä on jollain tavalla kaaoksessa, ei ole hyvä, jos myös sosiaalityöntekijän työtilanne on kaaoksessa. Tällöin keskeiseen rooliin nousee johdon ja työyhteisön tuki. On tärkeää, että vaikeita asioita ja vaihtelevia tunnetiloja voi jakaa työyhteisön kanssa. On myös tärkeää, että vaativaa työtä tekevät työntekijät voivat luottaa johtoon ja esimiehiinsä.

Organisaatioiden ja henkilöstön työnkuvien muutosten keskellä on muistettava, miksi sosiaalityötä tehdään. Työn lähtökohtana on asiakkaan rinnalla kulkeminen. Sosiaalityössä onnistumiseksi tarvitaan henkilöstön nykyistä parempaa sitoutumista. Henkilöstön vaihtuvuus vähenee hyvin yksinkertaisin keinoin: jos kutsumustyöstä saa kohtuullista palkkaa ja sitä saa tehdä hyvässä, luotettavassa porukassa ammattitaitoisen johdon tukemana, muuta ei tarvita. Jos nämä perusasiat ovat kunnossa, ei myöskään asiakkaan tarvitse aloittaa aina alusta.

Kategoria(t): palvelujärjestelmä, pätevyys, sosiaalityö, sosiaalityö ja vaikuttaminen, työhyvinvointi, työssä jaksaminen | Kommentoi

Aikalisä sosiaalityön sote-integraatiolle

vaikut-0875Kevätlukukauden 2017 aikana sosiaalitarkkailijassa julkaistaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön maisteriopintoihin sisältyvän vaikuttamisen kurssilla syntyneitä kirjoituksia. Kurssilla opiskellaan rakenteellisen sosiaalityön kysymyksiä sekä paneudutaan sosiaalityön sanoman näkymiseen mediassa.

 

Juhani Klankki, Tiina Lehtonen, Reeta Valta

On tarpeen kyseenalaistaa sosiaalityön integroituminen terveystoimeen. Terveydenhuolto on yleensä suoraviivaista sekä testattavissa ja määrällisesti mitattavaissa olevaa. Sosiaalihuollon asiakkaiden kasautuvia ongelmia ei sen sijaan aina voida määritellä täsmällisesti. Sosiaalityö vaatii paljon kohtaamisia sekä pitkäjänteistä työotetta. Sosiaalityö on luonteeltaan monialaista verkostotyötä. Esimerkiksi työllisyydenhoito, varhaiskasvatus, koulutus, päihde- ja mielenterveyspalvelut, rikosseuraamuslaitos sekä poliisi ovat sosiaalityön tärkeitä yhteistyökumppaneita. Sote-uudistuksen integraatio edellyttää hallituksen linjausten mukaan yhteisen talouden lisäksi palveluketjujen, tiedon liikkumisen ja tuotannon integraatioita. Sosiaalityössä on osa-alueita, joilla on hyvin vähäinen yhteys terveystoimeen.

Mielestämme sosiaalityöntekijöiden tulee koordinoida sosiaalityötä koskevia uudistuksia. Sosiaalityöntekijän professiossa edistetään kokonaisvaltaisesti asiakkaiden hyvinvointia. Sosiaalityöntekijänä ei voi toimia ilman asianmukaista pätevyyttä, vaan ammatissa toimimiselle on lainsäädännössämme määritelty tarkat pätevyysvaatimukset. Sosiaalityöntekijä on koulutukseltaan maisteri, jolla on suoritettuna syventävät opinnot sosiaalityöstä. Sosiaalityön oppi-aineesta on mahdollista suorittaa myös lisensiaatin- tai tohtorintutkinto, kuten myös pätevöityä jatko-opinnoilla erityissosiaalityöntekijäksi.

Sosiaalityön onnistuminen vaatii integroitavien toimintojen fyysistä läheisyyttä. Sote-uudistuksen haasteina ovat esimerkiksi lastensuojelun, varhaiskasvatuksen ja sivistystoimen sekä toisaalta aikuissosiaalityön ja työllisyydenhoidon jääminen kaavaillun integraation ulkopuolelle. Myös esimerkiksi sosiaalipäivystyksen ja poliisin yhteistyön tulee toimia. Terveystoimi on sosiaalitoimelle yksi yhteistyökumppani muiden joukossa.

Suomessa kaavailtuun tilaaja-tuottajamalliin siirtyminen on Norjassa lisännyt kustannuksia eikä palvelujen laatu ole parantunut. Paperisota ja byrokratia ovat sen sijaan lisääntyneet. Sote-uudistusta on pontevasti markkinoitu valinnanvapauden lisääntymisellä. Olisi selvitettävä, onko kansamme toiveena palvelujen järjestäminen tilaaja-tuottajamallin mukaisesti, sillä vaarana on eriarvoisuuden lisääntyminen. Suomen sosiaaliturvan taso on Pohjoismaista huonoin, alle eurooppalaisen keskitason. Hyvinvointi, jota sosiaalityö edistää, on paras markkinointiaseemme myös vientitaloudessa. Aikalisä ja uudelleen arviointi mittavassa muutostyössä on hyvin ajankohtainen.

Kategoria(t): palvelujärjestelmä, sosiaalihuolto, sosiaalityö, sosiaalityö ja vaikuttaminen, sote, terveydenhuolto | Kommentoi